ISOOOOOOOOOOOOO!

Heräsimme ennen kukonlaulua, nappasimme hotellilla muutaman hedelmän koska aamiainen ei ollut vielä katettu ja siirryimme jännittävissä tunnelmissa veneelle. Pekko jäi Mykonokselle, siirtyy sieltä kohti koti-Suomea ja me jatkoimme siis kolmen koplana eteenpäin. Meri ei näyttänyt vielä kovin pahalta aamutuimaan mutta tuuli oli jo melkoisen navakkaa. Olimme varustautuneet tuulitakkien kanssa ja pistimme varmuuden vuoksi paukkuliivit päälle, kun suuntasimme hieman kovia kokoneen veneemme kanssa Mykonoksen eteläpuolelle. Tuulet alkoivat voimistua matkan edetessä ja aallot suurenivat.

Matkaa sentään ilostuttivat suuri joukko delfiinejä, jotka uiskentelivat ja pomppivat veneen nokalla ja puolelta toiselle.

Laskujemme mukaan olisimme Ikarian saaren takana suojassa Meltemituulilta puolen päivän aikaan kun tuulet alkoivat olla 8 beaufortin tienoossa. Matkamme ei kuitenkaan edennyt edes Mykonoksen saaren viertä pitkin kovan merenkäynnin ja tuulien takia niin nopeasti joten uusien laskujen mukaan olisimme vasta puolessa välissä ulappaa kun tuulet pääsevät oikein kunnolla vauhtiin. Koska vene kallisteli ja keikkui ilman purjeitakin 20-25 asteen kulmiin, virittelimme valjaisiin turvaköydet ja sidoimme itsemme kiinni veneeseen. Ei ollut sitten loppujen lopuksi yhtään liiolteltua toimintaa, koska valehtelematta 6 metrin aallot hurjat aallot pyyhkäisivät veneen yli välillä sellaisella voimalla, että olimme jatkuvasti likomärkiä ja veneestä kiinnipitäminen vaati välillä aikamoista eforttia. Ohjaaminen vaati täydellisen tarkkaavaisuuden ja Piippo ja Miika tekivät ruorissa valtavan upean työn. Jutella ei voinut oikeastaan ollenkaan, tuulessa ei kuullut mitään ja suurin osa jutuista, mitä veneellä ääneen kuului oli ISOOOOOOOOOOO! aina, kun jättikokoinen aalto lähestyi.



Pääsimme vasta pitkällä iltapäivän puolella Ikarian saaren taakse ja mainingit pienenivät huomattavasti, joten luulimme pahimman olleen jo ohi. Piippo ja Miika ottivat torkkuja rankan ruorityön jälkeen ja Hanna ohjaili venettä pitkin Ikarian rantoja kohti määräsatamaa.

Ikarian saari näytti korkealta ja kivikkoisen karulta. Muutamissa paikoissa pitkän saaren rannalla oli pieniä asutuskeskuksia mutta käytännössä saari näytti hyvin vähän asutulta. Matka taittui kovien tuulien puhaltaessa ihan mukavasti, kun vene ei enää keikkunut aallokossa puolelta toiselle. Nopeasti tuuli alkoi kuitenkin nousta ja vaikka aallokkoa ei kovin paljon ollutkaan niin vene alkoi heilutella enemmän ja enemmän ja ohjaaminen kävi työläämmäksi koko ajan. Veneen vaijerit vinkuivat tauotta hyytävää vihellystä. Vaihdoimme Miikan puikkoihin kun tuulet vaan yltyivät ja pian koko meri oli täynnä paikkoja, missä vesi nousi merenpinnasta valkoiseksi sumuksi. Vene heittelehti täysin miten sattui ja ohjaaminen oli suorastaan mahdotonta, kun tuuli pyöritteli venettä ihan oman tahtinsa mukaan. Kuulimme myöhemmin, että tuollainen ilmiö syntyy kun tuuli on yli 32 m/s, joten ihan pienistä puhureista ei ollut kyse.

12 tunnin pitkän siirtymän jälkeen saavuimme vihdoin Ikarian satamaan. Matkaa kertyi Miikan navigointikellon mukaan 65 mailia eli 104 km. Joukkomme oli ihan puhki päivän kokemuksista. Jouduimme vielä tekemään kolme kertaa rantautumisen, kun paikat olivat täynnä ja ensin meidät ohjattiin taksiveneen paikalle, sitten sellaiseen paikkaan missä aallot löivät koko ajan ulapalta ja veneen kiinnittäminen järkevästi ei käytännössä onnistunut. Lopulta pääsimme kiinnittymään mukavan saksalaisperheen veneen kylkeen, mikä osottautui myöhemmin todella hyväksi asiaksi sillä aikaisemman paikkamme viereen laiturin päähän ilmestyi myöhemmin illalla valtava autolautta. Veneemme olisi varmasti irronnut köysistään jo sen perämoottorien voimasta.


Päivän hommat eivät suinkaan loppuneet tähän vaan Piippo uutterasti teki taas pilssityhjennystä. Ennätykselliset yli 20 litraa vettä!


Loppu hyvin kaikki hyvin. Pääsimme turvallisesti perille mutta päätimme jäädä odottamaan Meltemin rauhottumista Ikariaan, paikkaan, jossa matkaoppaiden ja netin mukaan ei ole mitään nähtävää. Tämä sopiikin meille loistavasti, sillä kaipaamme lepoa, unta, rentoutumista ja oloaikaa.

Agios Kirikos vaikuttaa pieneltä kylältä, jossa paikalliset eivät puhu englantia käytännössä lainkaan. Päivällä kävimme pitkien yöunien jälkeen aamupalalla rannan kahvilassa, kiertelimme hieman kauppoja ja tulimme loikoilemaan veneelle. Vene on saatu kiinni sähköihin ja vesiletku toimii, joten voimme mukavasti viettää tässä päivän pari ennen kuin matkamme jatkuu kohti kotisatamaa.